tiistai 4. marraskuuta 2014

Mitä eväitä kuviksesta?

 ”Ainon kuviseväs” oli äiti kirjoittanut tyttärensä eväsbanaanin kuoreen huolellisilla viilloilla. Luova ratkaisu toi hymyn huulille, mutta johti ajatukset myös toisenlaisiin eväisiin. Oppilaat kaivavat eväsrepustaan keksejä, mehuja ja banaaneita, mutta mitä eväitä he saavat tunneilta mukaansa? Mitä ovat ne kuviseväät, joita me taideopettajat tarjoilemme?

Eväitä taiteilijan ammattiin? Taiteen tarkastelu, taiteen tekniikoiden opettelu ja materiaalien tuntemus varmasti innostavat kuvallisesta työskentelystä kiinnostunutta lasta ja nuorta. Harrastuksesta voi joskus kasvaa into kouluttautua taiteeseen liittyvään ammattiin.

Mutta vain osa kuvataidekoululaisista löytää ammatin kuvien ääreltä. Eväissä pitää olla jotain, joka koskettaa kaikkia. Yhdenlaisia eväitä ovat myös kokemukset käsintekemisen ääreltä. Taidemateriaalien käsittely saattaa rentouttaa ja kuvilla voi ilmaista tunteitaan. Monivaiheiset prosessit kasvattavat pitkäjänteisyyttä. Tavanomaisten ryhmätaitojen karttumisen lisäksi oppilaat näkevät ryhmässä erilaisia tapoja tehdä kuvaa. Taiteen tarkastelu tunneilla ja näyttelyissä johdattaa lasta ja nuorta kuvallisten elämysten lähteille. Samalla kasvaa ymmärrys siitä, mitä taide on ja miksi sitä tehdään. Taiteen tekemisestä tai taiteen kohtaamisesta voi muodostua elämänmittainen harrastus.

Mutta mitä vielä? Elämme kuvatulvassa. Jo pienet lapset altistuvat nopeatempoiseen kuvavirtaan television ja tietokoneen äärellä. Nuoret lataavat ja selaavat kuvia, vierailevat huikaisevissa pelimaailmoissa ja elävät mainosten keskellä. Tällaista kuvaviidakkoa varten tarvitaan oikein selvitymiseväät. Eväissä pitää olla aimo annos kuvanlukutaitoa ja ymmärrystä siitä, miten elää median kanssa ja mitä taiteen avulla voi kertoa.

Oliko siinä kaikki? Entä luovuus? Voiko sitä edes opettaa? Itselleni taideopettajana luovuus on silmien avaamista ja kannustamista rohkeisiin kokeiluihin. Opettaja auttaa oppilasta näkemään, ja toisin päin. Eikä luovuuden käyttö tietenkään rajoitu kuvistunteihin tai edes taiteen äärellä olemiseen. Luovuutta on keksiä vaikkapa kodin esineille uusia käyttötarkoituksia tai nähdä metsäretkellä kivissä piileskelevät hahmot.

Tai kirjoittaa viesti banaaninkuoreen oivaltavasti.

Teksti ja kuva:
Petra Heikkilä-Perkiö

maanantai 27. toukokuuta 2013

Visuaalinen taito elinikäisenä oppimisena


Miksi joku ryhtyy taiteilijaksi? Onko se oikea ammatti? Taiteilijoiksi sanotaan leikkimielisesti kaikkia, jotka tavalla tai toisella taiteilee. Taiteilijoita ovat kokki, kutoja, jääkiekkojoukkue kuin automekaanikkokin. Tosiasia on, että lähes kaikissa ammateissa kuitenkin tarvitaan visuaalisia taitoja, joita opettelemalla kehitetään taitoa kuvallistaa omia visioita ja suunnitelmia itselle ja muille. Kokki tekee ruuan lisäksi näyttäviä esillepanoja, jotka ovat yhtä tärkeitä kuin itse ruoka. Kutoja kutoo suunnitelman mukaan. Mitä monimutkaisempi kuvio, sitä tarkempi suunnitelma. Jääkiekkojoukkueen on luettava peliä silmillään ja rakennettava pelistrategia etukäteen valmentajan kanssa. Automieskin tarvitsee teknisen tiedon tueksi visuaalista silmää.

Taiteen historiaa. Vasemmalla Wassily Kandinskyn maalaus. Oikealla Akseli Gallen-Kallelan maalaus.
Vaikka taiteilija-sana onkin kokenut inflaation, tarkoittaa se silti edelleen taiteen ammattikentällä taiteilijoina työskenteleviä ihmisiä. Kun taiteilijoiksi voidaan sanoa kaikkia, ”oikeiden” taiteilijoiden merkitys yhteiskunnassa helposti hämärtyy ja arvostus vähenee. Tämä on viime aikoina näkynyt useiden merkittävien taidekorkeakoulujen lakkauttamisena. Esimerkiksi Lahden Muotoiluinstituutti lakkautetaan ja Tampereen Ammattikorkeakoulun Taiteen ja Viestinnän kuvataideosasto on parhaillaan lakkautusuhan alla. Kummatkin koulut ovat alallaan merkittäviä ja ovat valmistaneet alan ammattilaisia vuosikymmenten ajan. Usein unohtuu, että taiteilijoita tarvitaan yhteiskunnassa kehittämään korkeatasoista taidetta ja kulttuuria. Voidaan kysyä millaista olisi, jos taidetta ei olisi? Ei olisi lainkaan taiteilijoita, taidepedagogeja, taideterapeutteja eikä taiteen tuottajia luomaan uutta kulttuuria yhteiskuntaan. 
Taiteen tekeminen, taide ja kulttuuri ei välttämättä ole niin näkyvää ja suurieleistä yhteiskunnassa, kuin esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikan yhteiskunnallinen kehitys on ollut uuden teknologian haltuun otossa. Taide ja kulttuuri ovat kuitenkin keskeisessä roolissa ihmisen kokonaisvaltaisen kehityksen vahvistajana. Taiteen ja kulttuurin avulla voidaan luoda todellista hyvinvointia yhteiskuntaan ja vähentää pahoinvointi-yhteiskunnan lieveilmiöitä. Taiteen ja kulttuurin positiiviset vaikutukset näkyvät usein myös pitkän ajan päähän yhteiskunnassa, taide ja kulttuuri elävät ihmisten ajatuksissa ja vuorovaikutuksessa vuosien ja sukupolvien yli.

6-vuotiaiden muotokuva-maalauksia ja piirustuksia.
Taiteen tekeminen ja harrastaminen kehittävät visuaalisten taitojen lisäksi yksilön minäkuvaa. Taidemaalari maalaa omaa filosofiaansa ja visuaalista maailmaansa tauluiksi, valokuva- ja videotaiteilija kuvaa ja käsikirjoittaa visuaalista ajatteluaan ja mediailmiöitä taidekuvaksi. Samalla tavalla käsityöläiset tuovat esiin omaa ajatteluaan. Hienointa visuaalisissa taiteissa onkin juuri monimuotoisuus. Kuvataide, mediataide, käsityöläisyys, rakentelu ja arkkitehtuuri toimivat toistensa rajapinnoilla ja parhaimmillaan luovat uusia innovaatioita yhteiskuntaan. Tiede, taide ja taito kohtaavat rakentavalla tavalla.

Päättötöitä. Vasemmalla Silja Lehtimäen maalaus. Oikealla Pauliina Summasen maalaus.

Valkeakosken kuvataidekoulun päättötöissä oli toukokuussa nähtävillä monenlaista visuaalista oppimista ja visuaalisen taidon näytettä Voipaalan Taidekeskuksessa. Ilahduttavaa oli kuulla ja nähdä että kuvataideharrastusta pidettiin itselle tärkeänä ja merkityksellisenä, josta voisi tulla itselle myös ammatti jollakin tavalla. Kaikki päättötyöntekijät olivat yksimielisiä siitä, että kuvataide säilyy tärkeänä harrastuksena läpi elämän.
Aku Laitinen ilmaisi valokuvasarjassaan luontoa karuna, hiljaisena ja synkkänä. Hän pohti mitä karuus oikeastaan on ja jätti valokuvissaan ajatuksen auki niin, että katsoja voi hakea oman merkityksenä karuudelle. Toisille karuus on kauneutta toisille askeettisuutta toisille synkkää ja salaperäistä. Henna Salonen oli tehnyt päättötyönä veistoksen savesta. Korppi keikkui kannon päällä kultakoru kaulassa ja nojasi hieman eteenpäin kuin päättäen kohta lentää pois. Salosen taidonnäyte kolmiulotteisesta tekemisestä enteilikin jo kultaseppä-opintoja.
Päättötöinä nähtiin myös maalaus-sarjoja ja valokuva-sarjoja enemmänkin, jotka kaikki olivat taidokkaita näyttöjä oppilaan visuaalisesta oppimisesta.

Päättötöitä. Vasemmalla Aku Laitisen valokuvasarja. Oikealla Henna Salosen saviteos.

Miksi toinen tykkää vanhoista autoista toinen prinsessatyylistä? Minkälaista on hyvä estetiikka? Voiko sitä opettaa? Sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä eli kaikilla on oma tieto, tunne ja ymmärrys siitä mikä on kaunista ja mikä rumaa. Esteettinen käsitys muokkautuu toisaalta yksilön yhteiskuntaan sosiaalistamisen vaikutuksesta ja toisaalta yksilön omien kiinnostuksen kohteiden vaikutuksesta. Eri kulttuureissa ympäri maapalloa on erilaisia käsityksiä kauneudesta, joita vertaamalla omaan kulttuuriin pidetään joko miellyttävinä ja kiinnostavina tai rumina. Päiväkodeilla ja kouluilla on suuri vaikutus sosiaalistaessaan yksilöä yhteiskuntaan. Lapset saavat jo varhain malleja estetiikasta ja haluavat olla samanlaisia kuin muut ympärillä olevat lapset, pitävät samoista asioista ja samoista kavereista. Mistä mallit sitten kumpuavat? Mediasta? Opettajilta? Vanhemmilta ja kerhotädeiltä? Mistä poikaenergia tulee? Entä tyttöenergia? Poikaenergia on usein joukkuepalaamista, streetdance-porukka, rokkibändi, jalkapallojoukkue. Tyttöenergiaan liitetään usein käsitteitä, kuten Spice Girls- tyttöbändi, Bratz-nukke ja kuvataiteilija Katja Tukiaisen räikeän pinkit isopäiset tyttöhahmot. Tyttöenergia on sosiaalistettu edellä mainittuihin esimerkkeihin liittyen, jotka heijastelevat kaikki samanlaista mallia olla tyttö. On aivan mahtavan virkistävää tuon jälkeen nähdä kuvataiteessakin uusia näkökulmia tyttöenergiaan, esimerkkinä kuvataiteilija Kaija Papun videoteos -Mulla ei oo yhtään kivaa paitaa- tai Virkattu Poliisiauto – veistos, joka edustaa tyttöenergiaa virallisen poliisiauton muodossa.

Idoli-valokuvia. Vasemmalla Minttu Lumpiolan ja oikealla Jasmin YliLammin valokuvakollaasi.
Kuvataidemaailmassa estetiikkaa opetetaan erilaisissa kuvataidekouluissa. Monesti peruskouluissa ja kuvataidekerhoissa ennen vanhaan, kuvataideopettajat tekivät sen virheen, että he alkoivat opettaa mikä on oikeaa ja mikä väärää estetiikkaa. Tietyn näköinen, tietyllä lailla sommiteltu ja tehty työ on hyvä. Pitää olla jännän jännä ja mikä tärkeintä kaunis ja miellyttävä silmälle. Onneksi kuvataidekerhot ovat kehittyneet valtavasti ja niillä on tänä päivänä kuvataidekoulun status, joissa opiskellaan monipuolisesti ja pitkäjänteisesti tasolta toiselle etenevästi laaja-alaisesti visuaalisia taiteita. Estetiikan rinnalle yhä tärkeämmäksi sisällöksi on noussut yhteiskunnallisuus, mediailmiöt ja kestäväkehitys, jotka kulkevat kuvataideopetuksessa koko visuaalisen taiteen kirjon läpi. Kuvataideopetuksessa tärkeää on oppilaslähtöinen pedagogiikka, jonka huomioon ottaminen vahvistaa oppilaan omaa ilmaisua, maailmankuvaa ja itsetuntemusta. Tarkoitus on huomioida oppilaan oma kuvamaailma ja estetiikan taju, jolloin oppilas kehittyy omassa kuvailmaisussa, visuaalisessa taidossa ja estetiikassa. Vasta sen jälkeen päästään elinikäisen oppimisen tielle taiteiden harrastamisessa ja tekemisessä.

8-vuotiaiden lemmikkieläin savitöitä ja valokuvia.


teksti ja kuvat: Anja Helminen

perjantai 2. marraskuuta 2012

SAMURAIPUKUJA KIERRÄTYSMATERIAALEISTA



Kuvataidekoulun 6-8 -vuotiaiden Voipaalassa kokoontuva ryhmä valmisti samuraipukuja kierrätysmateriaaleista. Tehtävänanto liittyi Kuvataidekoulujen juhlavuoden Iloa iholle- hankkeeseen, jossa teemana oli pukeutuminen ja koristautuminen.


Kuvat kirjasta Mitsuo Kure:Sotaisat samurait,Gummerus 2006


Oppilaat tutkivat samuraisotilaiden taidokkaasti käsintehtyjä haarniskoja. Huomiota kiinnitettiin panssareitten punoksiin ja koristeellisiin solkiin. Samuraipukuja tutkittiin piirtäen. Piirtäessä huomattiin, kuinka paljon työtä haarniskojen valmistaminen oli vaatinut ja miten esimerkiksi haarniskoihin valitut värit oli valittu voimistamaan kuvioita.




Haarniskat valmistettiin kierrätetystä materiaalista. Materiaalin joukosta löytyi liitupakkauksen superloonisuojia, punottua penkin istuinosaa, papiljottirullia. Haarniskojen osat valittiin ja maalattiin oppilaiden suunnitelmien mukaan. Haarniskat punottiin erivärisillä nauhoilla huolellisesti kuvioiden yhteen. Samuraipuvut koottiin oppilaiden ylle ja heidät kuvattiin taisteluasennoissa.





Samuraipuvut olivat esillä Kuvataidekoulun kevätnäyttelyssä. Näyttelyssä havainnollistettiin pukujen työskentelyprosessia luonnospiirroksin ja esimerkkikuvin. Talvella otetut kuvat oppilaista haarniskat yllä olivat myös osa teoskokonaisuutta. Samuraipuvut jäjrestettiin sotilaalliseen muodostelmaan näyttelytilaan.







ILOA IHOLLE- VALTAKUNNALLINEN TAIDE- JA MUOTOILUKASVATUSHANKE




Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton järjestämä taide- ja muotoilukasvatushanke huipentuu 22.11.-14.12. järjestettävään näyttelyyn. Lahden taide- ja muotoilukoulu Taika kokoaa näyttelyn Lahteen Muotohuoltamolle. Suomen kaikki kuvataidekoulut ja käsityökoulut kutsuttiin hakemaan näyttelyyn pukeutumiseen liittyvillä teoksilla. Valkeakosken kuvataidekoulun oppilaiden samuraipuvut valittiin mukaan tähän valtakunnalliseen näyttelyyn.

www.youngart.fi/iloa-iholle

NÄYTTELY LAHDESSA MUOTOHUOLTAMOLLA  22.11.-14.12.2012



Iloa iholle- näyttely koottiin Muotohuoltamolle, joka on toiminut alkujaan bensa-asemana. Muotohuoltamolla nähdään erilaisia näyttelyitä, jotka tänä vuonna ovat keskittyneet muotoiluun. Lasten kuvataidekoulujen liiton järjestämä näyttely on osa Helsinki 2012 World design capital vuotta.

KUVIA NÄYTTELYSTÄ















Teksti ja kuvat:
Miia Änäkkälä
Valkeakosken kuvataidekoulu